Rääkkylässä puolet asukkaista on jo eläkeiässä
Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa mediaani-ikä on 58,6 vuotta. Se tarkoittaa, että jos seisoisit kunnan ainoalla torilla, puolet vastaantulijoista olisi jo lähes 60-vuotiaita. Taloudellinen huoltosuhde on 242 — jokaista sataa työllistä kohti on 242 lasta tai eläkeläistä. Kunnallisveroprosentti on jo 9,9, yksi Suomen korkeimmista. Silti 967 eläkkeensaajaa 1 881 asukkaasta tarkoittaa, että veropohja kutistuu joka vuosi hieman lisää.
Rääkkylä on ääripää, mutta ei poikkeus. Kaikkiaan 47 suomalaisessa kunnassa yli 40 prosenttia asukkaista on täyttänyt 65 vuotta — kun koko Manner-Suomen vastaava luku on 31,3 prosenttia.
Sama ilmiö toistuu pitkin Itä- ja Pohjois-Suomea. Puumala (48,1 %) ja Kuhmoinen (47,4 %) ovat lähes yhtä vanhoja. Hyrynsalmi supistuu 3,0 prosentin vuosivauhdilla — väkiluvun ennustetaan laskevan 2 002:sta 1 569 asukkaaseen vuoteen 2040 mennessä. Ilomantsin taloudellinen huoltosuhde on 245, Rääkkylääkin korkeampi.
Yhteistä näille kunnille on vähemmän puhutuista asioista pahin: korkein palvelutarve kohtaa heikoimmaksi kuluneen veropohjan. Ikääntyneet tarvitsevat yhä enemmän sosiaali- ja terveyspalveluja samalla kun verotulojen maksajia on vuosi vuodelta vähemmän. Kuntaliitoksia on välillä väläytelty ratkaisuna, mutta useimmat pienistä kunnista pitävät kiinni itsenäisyydestään — ainakin toistaiseksi.
Mitä on tehty
Valtio on vastannut ongelmaan kolmella kerroksella.
Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 (2022–2030, Suomen valtio) on valtioneuvoston joulukuussa 2022 hyväksymä kuuden tavoitteen kokonaisuus: toimintakyvyn ylläpito, pidentyneet työurat, teknologia hyvinvoinnin tukena, vapaaehtoistoiminta, ikäystävällinen asuminen ja palvelujen kestävyys. (Sosiaali- ja terveysministeriö — Kansallinen ikäohjelma)
Sote- ja hyvinvointialueuudistus (2023, 21 hyvinvointialuetta) siirsi sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen pois kuntien vastuulta. Uudistuksen keskeinen perustelu oli juuri pienten kuntien kyvyttömyys kantaa kasvavia sote-kustannuksia yksin. (Sosiaali- ja terveysministeriö)
Kuntien valtionosuusjärjestelmä (2010–2024, kaikki kunnat) kompensoi kuntia, joiden palvelutarve ylittää veropohjan, laskennallisten kustannusten ja tasauselementin kautta. Järjestelmä huomioi ikärakenteen, sairastavuuden ja harvaan asuttavuuden — ja siihen sisältyy erillinen syrjäisyys- ja harvaan asuttavuuslisä, joka kattaa Lapin, Kainuun ja Pohjois-Karjalan pienimmät kunnat. (Valtiovarainministeriö)
Toimiiko se?
Ikäohjelma on toimeenpanossa, eikä sen vaikutuksia voi vielä luotettavasti mitata. Se on kuitenkin tavoiteasiakirja vailla suoraa rahoitusmekanismia, ja sen toimeenpano on useiden ministeriöiden varassa.
Sote-uudistuksen alku on ollut vaikea. VM arvioi 2024, että hyvinvointialueet tarvitsevat yhteensä noin 1,4 miljardia euroa ennakoimatonta lisärahoitusta. Joillakin alueilla palveluketjujen integraatio on edennyt; toisaalla odotusajat ovat pidentyneet. Ikääntyvimmissä kunnissa asuvat ne ihmiset, joiden palvelutarve on suurin — ja heidän palvelunsa ovat suurimmassa vaarassa siirtyä kauemmas, kun hyvinvointialueet keskittävät toimintojaan.
Valtionosuusjärjestelmä on pitänyt monet pienistä kunnista toimintakykyisenä: vuonna 2023 tasaus siirsi yli 4 miljardia euroa kuntiin, joiden oma veropohja on heikko. Ilman järjestelmää useimmilla nopeasti supistuvilla kunnilla ei olisi varaa lakisääteisiin palveluihin. Silti järjestelmässä on rakenteellinen viive: valtionosuudet lasketaan edellisen vuoden väkiluvun perusteella. Nopeimmin kutistuvat kunnat saavat aina hieman liian vähän ja liian myöhään.
Mitä jää auki
Jokainen listattu toimenpide on reaktio — sen perimmäinen tavoite on hallita jo olemassa olevia kustannuksia ja paikata verotulopohjan aukkoja. Yksikään ei puutu syyhyn: miten kunnassa luotaisiin uutta elinvoimaa, joka houkuttelisi nuoria veronmaksajia. Käytännössä se tarkoittaa, että Suomi harjoittaa tällä hetkellä pikemmin hallittua alasajoa kuin käännettä.
Kaksi kysymystä jää ilman vastausta: Voivatko Rääkkylä, Hyrynsalmi ja muut nopeimmin vanhenevat kunnat ylläpitää lakisääteiset peruspalvelut vuoteen 2040, kun väestö supistuu samalla kun palvelutarve kasvaa? Ja jos valtion toimet eivät riitä edes peruspalveluiden turvaamiseen — kenen vastuu se silloin on?